Salamaa tervehtimässä

Salamaseepra.

Minulla oli vapaapäivä pitkästä aikaa, eli ei muuta kuin 101km päähän rapsuttelemaan Salamaa. Ilma oli karsea, tuuli oli kova ja räntääkin satoi, mutta elämä on.

Poju sai tuliaisina suolakiven ja vihreän kahvakuulan eli tutun kumisen leikkipallon, joka saikin heti ensimetreillä vähän rakkautta virkeältä varsalta. Lisäksi eiliseltä heräteostoskierrokselta tarttui matkaan ihan aito salamaseeprariimu eli ehkä maailman karmein seeprakuvioitu riimu. ;) Yksi kiva satulahuopakin liittyi kaappiin muiden kivojen huopien kaveriksi.

Salama oli tänään tosiaan virkulla päällä. Siihen yksi syy olivat tallilla meneillään olleet valjakkokisat, joita läsipää mielenkiinnolla seurasi. Varmasti myös sillä, että se on tarhassa yksin, on oma osuutensa pirteään käyttäytymiseen. Samaa silmienpyörittelyä oli havaittavissa myös kotona viime kesänä, kun Salama joutui tarhaamaan pari viikkoa yksin jalkavaivan takia. En voinut tänäänkään muuta kuin ihmetellä naapuritarhoissa nuokkuvia samanikäisiä orivarsoja, jotka viis veisaavat ympärillä olevasta hälinästä.

Salama sai lopuksi oikein kunnon teho-rapsutteluharjauksen, jonka se vastaanotti rennosti paikoillaan seisten. Pyrin pitämään taas huomioni itsessä ja kohtalaisen kivasti siinä onnistuinkin. Ensi viikolla sitten lisää. :)

Salama ja vihreä kuula.

Wau, taas joku uudenlainen härpäke!

Joko sä taas lähdet?

PS. Se ihku satulahuopa vielä:

Eilen ja tänäpä

Eilen: 

 ...ja tänään:

Ei lisättävää, muuta kuin se, että "takatalvi" sai aikaan aamulla klo 5 monenlaisia kirosanoja. Ei auttanut sekään, että käänsin kylkeä ja luulin sitä uneksi, mutta niin vain se sama maisema odotti ikkunassa vielä klo 8. Itkupotkuraivarin paikka, se auttaa aina.

No, huomenna Kultimurua katsomaan. Se piristää aina. Ja pelastaa lumitöiltä.

Kiusa se on pienikin kiusa

Melkeinpä parasta oman tallin pitämisessä on se, että voi päivittäin pysähtyä aidan vierelle katsomaan, mitä hevoslapset touhuavat. Sitä ei voita oikeastaan mikään. :)

On aika aloittaa kevätjuhlatreenit.

Valssia? Tanhua?  Polkkaa?

Sä viet, mä vikisen.

Vai miten se meni...

Okei, tämä riitti.

Smile!

Pieni termiitti.

Jälleen tänään ponien painia katsellessa tulin siihen lopputulokseen, että meillä tehdään pyhäkoululaisistakin vähän pahiksia. Hurmas on löytänyt sisäisen teiniminänsä, jota ulkoiluttaa reippaasti päivät pitkät partakarvat liehuen. Kotonaan se on ääreisalistuvainen ja kiltti napanöyhtäponi, eli saa nähdä miten sielläkin sitten kaveriponin aikanaan käy, kun lainaläsipää palautuu kotiinsa.