Isojen poikien juttuja jo

Oli ihan pakko tilata tämä kauan himoitsemani villaloimi koossa 145cm - ehkä se on sopiva joskus ensi vuonna, mutta who cares:


 Gold Medal Superior villaloimi © Hööks

Täytyyhän meillä olla hieno edustusloimi, kun me lähdetään Salaman kanssa valloittamaan maita ja mantuja... :) Ei kai, suunnitelmia saa ja pitääkin olla, mutta turhan vakavasti ei saa tulevaisuutta ottaa, sen olen karvaasti saanut kokea tässä lähiaikoina.

Pojun muuttokuorma on ollut valmiina jo kaksi viikkoa. Ylihuomisen huomenna päästään tositoimiin! Edes puolilamaava flunssa ei hidasta tahtiani, vaan kohti keskiviikkoa mennään vaikka pää kainalossa Buranan ja flunssalääkkeiden voimin. Lupaan tehdä super-mega-hyperhehkutus-postauksen (koittakaa kestää!) sitten, kun orhi on onnellisesti saatettu uuden leikkikaverin luo Tarulandiaan. :)

Terveisin
Mare, heppatyttö 4-ever ja ikää 13wee (ainakin)

Ihan vähän eteenpäin

Olen Fannin poismenon jälkeen ratsastellut aika vähän, vain muutaman kerran viikossa ja nekin kerrat pääsääntöisesti maastossa humputellen ilman vakavampia ajatuksia. Pari kertaa olen nyt Misun kanssa keskittynyt etsimään sitä sisäistä perfektionistia, joka haluaa kasata ne talliin unohtuneet takajalat ja saada hevosen toimimaan kuin ajatus. Tai ainakin siihen pyritään.

Tänään a) kauniin sään, b) hyvän kentän, c) sisäisen hyvän fiiliksen johdattelemana satuloin Misun jälleen koulusatulan alle ajatuksena kokeilla, onko kouluratsastus tosiaan niin mukavaa, kuin etäisesti muistin. Olihan se - tein samoja harjoituksia kun Fanninkin kanssa, eli ratsastelin uran sisäpuolella hakien ulko-ohjan tukea ja kulmissa etsittiin tuttuun tapaan Kyran aakkosia. Tehtiin muutama ravi-käyntisiirtyminen ja kaunis pysähdys sekä vähän väistöjä ja sisätakajalan jumppaa. Hevonen pehmeni nopeasti ja kulki kivassa pehmeässä muodossa ajoittain. Välillä päädyin mokaamaan koko homman ja tein joko liikaa tai sitten jäädytin ja hevonen hetkellisesti ihmetteli edellämainittuja asioita, luonnollisesti siis... Välillä myös huomasin ohjien valuvan käsistä ja oman etukenon ilmestyvän jostakin, näin jo itseni seisomassa keskellä kenttää karjumassa mokomalle tollolle ratsastajalle... :D

Otan ratsastuksellisesti nyt päivän kerrallaan. En suunnittele mitään, vaan homman kanssa edetään viikko kerrallaan. Sekin tuntuu välillä paljolta - nyt kun talvikelit ovat näin mukavat, niin maastoilu on vallan mukavaa, joten miksei välillä oteta ihan rennosti vaan... :) Tammojen kanssa on menty yksin ja erikseen ja Sohvikin on käynyt hölkkäilemässä ja kiipeilemässä muutaman kerran nyt. Se on niin symppis, ei pelkää autoja eikä ihmettele mitään turhia, vaan mennä puksuttaa tasaisen varmasti eteenpäin.

Kaunis Misukka kesällä 2008.

Viikko vielä...

Hevoskuume polttelee jo entistä kovempana, hyvä kun malttaisi keskittyäkään enää mihinkään muuhun... :) Tänään olen shoppaillut pienokaiselle pieniä loimia, kasassa on nyt lila fleeceloimi kasvuvaralla kuivatukseen, musta sadeloimi verkkovuorilla kevätkeleille ja talvikäyttöön aikaisemminkin mainitsemani vaaleanlila pieni ja söpö ulkotoppis. Niillä pärjätäänkin tämä kevät vallan hyvin. Noin muuten olen yrittänyt pitää varustehankinnat ihan minimissä, mutta vaikeaahan se on, kuten varmasti kaikki vähänkin varusteaddiktit tietävät... :D Kohtalaisen vaikeaa muuten arvioida noita pikkuhevosten kokoja, saa nähdä miten takit sopivat päälle, sitten kun niiden tarve on.

Näillä näkymin 1.2. keskiviikkona olen jälleen hevosenomistaja. Sitä tosiaan odotellessa. :D Fiilikset ovat hyvin jännittyneet, odottavaiset ja optimistiset. Toivon sydämestäni epäonnen kääntyneen ja uskon jollain tapaa kohtaloon. Näin muuten tämän varsan myynti-ilmoituksen jo syksyllä ja soitinkin siitä silloin, vaikka minulla oli talli täynnä hevosia, mutta se oli tavallaan jo ehtinyt mennä, eikä ollut täten enää aktiivisesti myynnissä silloin. Se tuli kuitenkin nyt joulun tienoilla uudelleen myyntiin ja vaikka silloin tilanne kotipuolessa oli mikä oli, niin otin uudelleen yhteyttä. Pian hän on sitten ikiomani... <3 Olen ihaillut tämän isää jo pidemmän aikaa ja toivoinkin siitä itselleni varsaa. Eipä tämän emäkään yhtään hullumman näköinen ole, pikkasen erisukuinen ja hyväluonteinen. Mutta tosiaan, jo silloin syksyllä tunsin sydämessäni sellaisen jännän piston, mitä ei ihan joka hevosen kohdalla tule. Kävin tässä tammikuun aikana neuvotteluja myös parista muusta varsasta, mutta ne eivät kolahtaneet samaan tapaan.