Happy feet

Olen ottanut harrastukseni saralla varovaisia askelia taakse ja tehnyt konkreettisia toimia. Viime vuonna lupasin pitää niin sanotun välivuoden - siis harrastaa hevosia vähän vähemmällä teholla, vuosia kun on tullut tehtyä tätä sydän edellä järki vain muodollisesti mukana. Viime vuonna mokoma aie vähän epäonnistui, joten nyt on revanssin aika. Vaikka tätä hommaa rakastaa, on välillä osattava hiljentää ja rauhoittua. Onpahan sitten taas jotain mitä odottaa!

Tänä vuonna aion keskittyä perusasioihin ja pysyä omien hevosten kanssa ruohonjuuritasolla. Jotain pientä äksöniä toki aiotaan keksiä - jos Salama pysyy kuosissa, katsellaan sille jotain pikkukisoja ja jos ei, niin sitten ei. Ponien kanssa katsellaan, mitä keksitään ja jos ei keksitä, niin sitten ei keksitä. Ei aina ole pakko.

Viime viikkojen treenien juttu ovat olleet jalat. Niin ratsastajan kuin hevosenkin.

Tuttu juttu jo: Pohje tarkoittaa aina jotain ja siihen pitäisi aina reagoida tämän vuorokauden puolella. Homma on vaatinut jälleen lehmänhermoja itseltä, ettei pohkeella jää yhtään kaivelemaan. Jännittävää kyllä, kehitys tässä on ollut hidasta, mutta varmaa.

On tehty paljon väistöjä ja lisänä siirtymisiä pohjien salliessa - Salkku on näistä jo sitä mieltä, että helppo nakki ja tekee urheasti kaiken pyydetyn. Kun homma toimii, saa kyydissä vain istua nätisti ja pidellä ohjia kädessä.

Vähän vaikeammaksi harjoitus on mennyt siinä kohtaa, kun on harjoiteltu etu- ja takaosakäännöksiä. Niissä kroppa katkeaa helposti kahtia ja homma voi levähtää siihen paikkaan, varsinkin oikeaoppinen etuosakäännös on tällä hetkellä hyvin vaikea juttu. Olen pilkkonut harjoituksen pieneen osiin ja pikkuhiljaa jatkojalostanut sitä. Se onkin ihanaa huomata onnistuneensa, kun ratsu silti yrittää, vaikka vaikeaa onkin. Hanskat kun voisi laittaa naulaankin, kuten ennen vanhaan.

Täydellistä vastapainoa edelliselle ovat olleet maastoretket joko ratsain tai taluttaen. Sielläkin on iloisia jalkoja tarjolla!

Vaikka nyt onkin päästy pikkasen liikkeelle ratsain kelienkin puolesta, on ikävä kesään kova. Vajaa kuukausi enää, niin voidaan haaveilla sulasta kentästä!

Arkilook

Histec puri ja Ruuna Reippaan varsamaha katosi. Myös takajalkojen limpputurvotus hävisi. Hyvä niin.

Kun myös pahin jäätikkö kaikkosi ainakin hetkeksi, palasi läsipää satulan alle. Tässä kun on ollut näitä kotimaasi yrittää tappaa sinut-päiviä, on liikunta ollut vähän niin ja näin. Tein periaatepäätöksen, että hissuttelemaan jäätikölle tämän kanssa ei mennä, joten sitten ei liikuta ollenkaan. Taluteltu on, epätoivoisesti jopa pihanurmikolla. Ensimmäistä kertaa koskaan ihan joka paikka metsäpolkuja myöten oli niin jäässä, ettei sinne puolen tonnin elukan kanssa ollut asiaa - hyvä kun ilmankaan.

Tauko tekee hyvää, vaikkei se habituksesta ihan heti näkyisikään. Niin kävi nytkin. Kurittomaksi ja totaalisen väärinpäin ratsastetuksi se kantaa nykyään itsensä ihan sairaan kivasti ja on kevyt joka suuntaan. Siis hyvässä mielessä. Onkin ilo aina palkita se hyvästä työstä yllättämällä se eli lopettamalla treenit kun seinään onnistuneiden pätkien jälkeen. Palkkioksi mennään sitten metsään tai jonnekin, missä on vielä kivempaa. Näin on saatu aikaiseksi nöyrä ja hyvin yritteliäs työtävieroksuja.

Sitten itse asiaan eli otsikon lupaamaan arkihabitukseen. Millaiset rensselit Ruuna Reipas pukee päälleen, kun lähdetään hommiin?

Suojat

Bootsit ovat tälle ehkä tärkeimmät. Ne laitetaan aina, vaikka mentäisiin ihan vain kävelylle. Bootseja on kokeiltu jos jonkinlaisia, mutta Geran Meditex-bootsit ovat olleet ihan lyömättömät - kirjaimellisesti. Itseasiassa tilasin viime keväänä Horzelta Geran yhdet toiset bootsit, mutta tällaiset toimitettiin. Bootsit oli kuitenkin saatava kiireesti käyttöön, joten en jaksanut palautusrumbaa. Nämä osoittautuivatkin paremmiksi kuin alkuperäiset! Plussaa mokomille siitä, että ne eivät pyöri ja tarran voi kiinnittää miten päin vain ja näin bootsin saa sopimaan todella tiiviisti.  Varalle löytyy sitten lampaankarva- ja heijastinbootsit.

Jännesuojina meillä on tällä hetkellä cob-kokoiset perussuojat Hööksiltä. Näissä jännesuojissa pony-koko on liian nafti ja full-koko liian suuri, joten valinnavaraa ei liikaa ole. Tarrakiinnitys on myös kotipuolessa toimiva vaihtoehto.

Satula

Viime keväänä, kun kaivoin Ruuna Reippaan haudanreunalta, hankin sille myös uuden satulan. Ystävällinen ja joustava palvelu löytyi tuttuun tapaan Satula.comista, jossa ei kauheasti pelästytty pallokalasuomipojan vaikeaa selkää. Sopivia vaihtoehtoja löytyi lopulta joka hintaluokasta, mutta kaupat tehtiin sitten siitä, mikä sopi omalle ahterille parhaiten. Penkkinä on siis Prestigen Venus VS yleissatula.

Kyllä, yleissatula. Kuka hullu sellaista käyttää? Nehän ovat kamalia istua, eivätkä sovi mihinkään. Tätä mieltä olin itsekin pitkään, kunnes ensi kerran kiipesin tämän satulan kyytiin. Ja samaa mieltä ovat olleet kaikki, jotka tällä penkillä ovat menneet. Tämä käy kaikkeen ja ennen kaikkea sopii hevoselle, just loistava combo tällä harrastustasolla. En ole lainkaan katunut sitä, että pistin koulusatulan pois. Se on aika paljon se!

Satulahuopina suosin Eskadronin Cotton-huovat. Ne vain istuvat parhaiten ja ovat hintaluokassaan ihan ylivertaisia. Tällä hetkellä suosikkivärejä ko. huovissa ovat kuvan musta-pinkki ja pesuvuorossa oleva tummanvihreä huopa. 

Jalustimet ovat Horse Comfortin nivelletyt ja jalustinhihnat Stubbenin NT-hihnat. Vaikka ne ovat napakkaa nahkaa, ne eivät naarmuta herkkää satulansiipeä. Joustavat jalkkarit taas ovat varsin mukavat polviongelmaiselle ratsastajalle. 

Satulavyö

Satulavyö on sellainen, joka usein jätetään vähän vähemmälle huomiolle. Kunhan nyt löytyy joku hihna, millä satulan saa keikkumaan selässä. Pallokaloihin erikoistuneet tietävät, ettei ilman kunnon S-vyötä pärjää sitten alkuunkaan. Meillä käytössä Claridge Housen mutkavyö, joka on pehmeää nahkaa ja antaa satulalle viimeisen silauksen, koska se parantaa istuvuutta ihan huikeasti. Tavallisella suoralla vyöllä vastinhihnat osoittavat satavarmasti eteen ja koko hommeli olisi kaaos.

Suitset

Suitsina Salamalla on Glen Gordonin Diablo suitset. Hankin ne sille Salaman ollessa 1-vuotias. Suitset itsessään eivät ole menneet miksikään, vaikka mitään ihan Dyon-tasoa nahaltaan nuo suitset eivät ole.

Tämä otsapanta oli suurin syy näiden suitsien hankintaan. Joku juttu pitää kaikessa olla!

Ohjat

Metsästin pitkään paksuja kumiohjia. Sitten sattumalta löysin sellaiset parilla eurolla kirpparilta. Nämä ovat ehdottomasti parhaat omaan käteen! 

(Okei, sadekelillä nämä eivät aina ole kaikista kivoimmat...)

Kuolaimet

Pallottelu Sprengerin kolmipalan, sylinterikuolaimen ja Sprengerin Turnadon välillä on kääntynyt yhä useimmin siihen, että suuhun laitetaan Turnadot. Se on siis nivelkuolain, joka ei mene linkkuun erityisen muotoilun ansiosta. Se on myös tarpeeksi ohut ahtaaseen suuhun, joten tällä mennään.

Tässä tämä. Karvainen Ruuna "Käskivät Seistä Tässä" Reipas valmiina duuniin.

Draaman kaari

Kesäkuva tähän. Tätä kohden, kiitos.

Viime viikolla vaihtui heinäerä kokonaan. Tähän asti oli syöty ylivuotista säilöä. Uusi heinä vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, niin paperilla kuin silleen oikeastikin.

Tämän viikon tiistaina havahduin siihen, että hevoseni kävelee vähän hankalasti eikä kirmaa tarhassa suoraan luokse. Takapää vaikutti hieman jäykältä. Tarkempi katselmus paljasti sen, että takajalat olivat ihan limput ja mahanalunen turvoksissa. Jo sunnuntaina ihmettelin, kun se ei tullut tarhassa luokse suoraan, tämä kun on ekana paikalla aina. Olisi pitänyt jo silloin hoksata.

Ei hengitystieoireita tai kuumetta. Jaloissa ei lämpöä tai pullamaista turvotusta. Kylmäyksestä tai kävelytyksestä ei ollut juurikaan apua. Kavioissa ei poikkeavaa. Paksun talvikarvan läpi en löytänyt mahdollista (ja tässä kohtaa jopa toivottua) haavaa. Siispä ei-toivottu plääni käyttöön, Histecit esiin ja soitto eläinlääkärille oikean annoksen varmistamiseksi. Tämä epäili samaa: Allerginen reaktio.

Nyt kun tarkemmin mietin, on joka talvi näihin samoihin aikoihin tullut imppari tai joku muu kutina kylään. Liekö sattumaa vai mitä lie, mutta rutiineista ei toki Salaman mielestä kannata poiketa. Useimmiten näihin aikoihin myös heinäerä on vaihtunut, joko tarkoituksella tai sattumalta.

Toivottavasti antihistamiini puree ja kortisoni voitaisiin jättää tällä kertaa kaappiin.

Ylös, alas, ympäri ja nippuun. Siinä se draaman kaari lyhykäisyydessään.

Tässä tätä limpukkaa.