Faktoja pöytään

My little pouni pool party-hipoissa.

Nämä olivat osittain omia pieniä salaisuuksiani, mutta eivät enää. Tässä siis kymmenen faktaa, joita et varmasti minusta, hevosistani tai tästä blogista tiennyt. Ei huolta - et välttämättä tee näillä tiedolla vieläkään yhtään mitään.

1. Laulan Dukelle aina sitä harjatessa tai rapsuttaessa My Little Pony-tunnaria. Se on meidän semmonen oma salainen juttu.

2. Ehdoton inhokkitallihommani on hukkuneiden hiirien poiminta vesiämpäreistä. Näitä sattuu kohdalle talviaikaan silloin tällöin.

Salama mukana turvetalkoissa.

3. Pääsääntöisesti nämä blogin jutut syntyvät hetken mielijohteesta. Tämäkin.

4. Suosikkivuoroni tallissa on iltatalli. Silloin päivän puuhat on saatu pakettiin ja itse kukin voi vetäytyä levolle. Toivotan aina hevosille hyvät yön tallinovella kolmella kielellä. Pitäähän sitä sivistystä pitää yllä nimittäin.

Salaman ekoja raveja ratsastajan kanssa. Tämä on suosikkikuvani tuolta alkutaipaleelta.

5. Kun edessä on oikein tiukka paikka, esimerkiksi stressaava tilanne, uni ei tule tai on pitkä odotus, ajattelen miten kivaa Salamalla on ratsastaa. Olen sillä jo mielikuvissani hypännyt metrin rataa derbykentällä ja ridannut jopa He A-koulurataa sijottuen. Mielikuvaharjoittelussa on voimaa!

6. Kirjoittelen blogia pääsääntöisesti koneella niin, että näyttönä on iso televisio. Oikoluku on siitä katsottuna hankalaa ja teenkin sen aina hetken päästä kännykän tai tabletin näytöltä lukien.

7. Sähköpostissa [SD-team] Uusi kommentti tekstissä "Otsikko" lähettäjältä Anonyymi saa aina niskakarvat pystyyn ennen kuin viestiä ehtii edes lukemaan.

Salkku 3v. elokuussa 2014.

8. Salamankin kanssa lauleskelen, jos tilanne vaatii omalta osalta rennompaa otetta. Juokse sinä humma on ollut kovassa huudossa. Lisäksi muun muassa Uniklubin Näiden tähtien alla, Aikakoneen Odota, Tauskin Sinä vain, Kaija Koon Tinakenkätyttö ja Joulupuu on rakennettu ovat aika kuultuja kappaleita. Ilmankos polle on mikä on. Se juttu tässä on siis se, etten todellakaan osaa laulaa, eivätkä em. kappaleet oikein kuulu omiin suursuosikkeihin Kaija Koota lukuun ottamatta. 

9. Rakastan erilaisia otsapantoja. Ja satulahuopia. Nykyään loimetkin ovat kovin kivoja. Olen varustefriikki, vaikken mitään aina myönnäkään. Ahdistun suunnattomasti esimerkiksi erivärisistä suitsista ja satulasta. Olen myös äärettömän tarkka siitä, että varusteet ovat sopivia. Joskus se on pienestä kiinni.

10. Olen luvannut pojille, että niitä ei eroteta koskaan, ellei kuolo korjaa jompaa kumpaa talteen ennen. En ole ennen nähnyt tällaista, näin syvää ystävyyssuhdetta hevosilla.

Pojat päivälevolla kesällä 2014.

Hankkaripäiväkirja (osa 2)

Tunnistatko hevosen jänteet?

Osa 1

Kun Salaman oikean etujalan ekalta kontrollikäynniltä 10.11.2014 tuli hyviä uutisia, jätin päivittäisen muistiinpanojen teon vähemmälle. Jalan - tai oikeastaan jalkojen - hoitoa on jatkettu kuitenkin päivittäin.

Kylmään jalan tai välillä kaikki jalat edelleen sitkeästi kolme kertaa päivässä: Aamulla, liikunnan jälkeen ja illalla. Apuna käytän kylmäyssavea, jos jokin kerta jää esimerkiksi töiden takia väliin. Ensisijaisesti käytössä ovat kuitenkin kylmäyssuojat niiden helppouden ja ekologisuuden vuoksi.

Toisen kontrolliultran piti olla viikko sitten, mutta se siirtyi parilla viikolla eteenpäin jäätikkökelin takia. Plan B eli lainakuski autoineenkaan ei auttanut sairastapauksen vuoksi. Näinä päivinä tulee mietittyä ihan tosissaan sen nelivedon hankintaa tuon oman nuhapumpun tilalle, mutta toistaiseksi käyttö on aika vähäistä. Klinikalle kerran kuussa ja silleen.

Päivittäinen hoito kylmäyksen lisäksi pitää sisällään huolellista seurantaa. Käyn jalat läpi päivittäin, seuraan turvotuksia, lämpimiä kohtia ja puristusarkuutta. Pienestä turvotuksesta en hermostu, mutta paksumpi limppu saa jo huolestumiskäyrän nousemaan. Lämmin kohta yksinään ei aiheuta muita toimenpiteitä kuin kylmäyksen. Nämä kaksi kuitenkin yhdessä aiheuttavat jo pientä ajatustyötä ja tarkempaa huoltoa. Niihin liitettynä puristusarkuus on very bad. Silloin on usein jotain isompaa vialla. Luojan kiitos puristusarkuutta ei ole akuutin vaiheen jälkeen ollut. Salaman kipukynnys näyttää olevan aika matala eikä se pelkää näyttää kipuaan. Se on toisaalta hyvä asia. Vammakohdan turvotuksen sekä lämmön tila vaihtelee, mikä luonnollisesti kuuluu asiaan. Diagnoosista on nyt aika tarkkaan 3kk, mikä ei ole hankkarivammojen kanssa vielä aika eikä mikään. Heikkohermoisen hommaa tämä ei ole. Koko hevonen on kovin jäykkä kauttaaltaan tällä hetkellä, laitan sen seisomisen ja vamman piikkiin.

Osana paranemista - johon kovin pyritään - on kontrolloitu liikunta. Sitä on eläinlääkärin ohjeen mukaan lisätty viikottain. Tällä hetkellä Salama saa kävellä puoli tuntia päivässä. Salaman kohdalla kontrolloitu liikunta tarkoitti alkuun tarhan suurentamista pikkuhiljaa, tyyliin pari metriä kerrallaan. Usein hankkari- ja jännepotilaat saavat tarhata vapaasti, mikäli ne eivät riehu. Tämän hevosen ollessa kyseessä se on mahdotonta, Salama kun on keskimääräistä eläväisempi tapaus. Kunnon paini ponikaverin kanssa kuuluu päiväjärjestykseen useamman kerran vuorokauden aikana. Nyt ne ovat jääneet pakon edessä pois ja sen ikävä kyllä huomaa hevosen psyykkeessä. Virtaa on ja sitä puretaan siihen, mikä vastaan tulee. Lauta-aitoja on pitänyt hieman päivittää majava-Salaman jäljiltä ja havuja saa kantaa metsästä niin paljon kuin jaksaa tuoda. Lisäksi toki vatsanympäryksessä näkyy pientä kertymää varovaisesta ruokinnasta huolimatta. Salama painoi toukokuussa 520kg (oli todella hoikka), syksyllä ennen sairaslomaa 540kg ja nyt noin 560kg.

Salama on tällä hetkellä noin 10m x 10m kokoisessa postimerkkitarhassa Duken kanssa. Päivittäin se pääsee reiluksi puoleksi tunniksi käyskentelemään vapaasti ponin kanssa isoon tarhaan. Toipilaan pää on tasoittunut jo hieman, eikä vapaa tarhaus enää tarkoita armotonta rodeokohtausta. Nyt ne lähinnä tepsuttelevat kaikessa rauhassa yhdessä ympäri baanaa keräten suut täyteen erilaisia leluja. Tämän ajan kyttään vieressä esimerkiksi tallihommia tehden. Nyt Salamaa voi taas maltillisesti käsitellä muuallakin kuin aitojen sisällä, esimerkiksi ohjasajaen pihalla. Alkuun se oli ihan mahdoton käsiteltävä: Lähinnä se laukkasi kootusti vierellä (kokoaa muuten halutessaan hyvin sitä laukkaa!) ja teki aika komeita rodeoloikkia. Sellaisia, että pidin taluttaessa todellakin kypärää päässä sekä pitkää piiskaa, liinaa ja suitsia.

Vastaiskujakin toipumistaipaleelle on mahtunut. Ennen joulua Toini karkasi pari kertaa aidoista läpi niin, että koko jengi laukkasi aikansa täyttä laukkaa kentällä. Toini ei käsittänyt erillistarhausta ollenkaan ja vetikin surutta sähkölangoista läpi syystä tai toisesta. Tästä samaisesta syystä ilmeisesti pikkujoulunviettonikin katkesivat ennen aikojaan, jälkeenpäin todistin nimittäin karkaustapahtumaa omin silmin. Toinin lähdön jälkeen pojat ovat olleet iisisti. Keskenään ne ovat rennosti eivätkä tee edellämainittuja tuhmuuksia.

Viime aikoina jäätikkö- ja loskakakkakelit ovat aiheuttaneet paljon harmaita hiuksia. Tilsakumit saatiin vihdoin alle 14.1. ja nyt Salamalla onkin kumit joka jalassa. Hokkeja on neljä per jalka ja ne ovat asianmukaisesti "painotettu" oikein. Onni onkin kengittäjä, jolla on ammattitaitoa ja pitkät hermot. Salama ei ole mikään erityisen ihana kengitettävä. Viimeksi se laitettiin ympäri silloin, kun oikea etujalka oli todella kipeä. Nyt kun toipuminen näyttäisi olevan hyvällä mallilla, oli se ihan kohtuullisen hyvä laitettava. Kengityskäytös kertoo usein hevosen muusta tilasta aika paljon: Esimerkiksi hankkarin ollessa kipeä, oli kengän naulaaminen aika extremeä. Ennen tilsakumeja yritin hysteerisesti hiekottaa tarhaa ja heinälaarin ympäristöä. Ne kun tuppaavat tallautumaan jäätiköksi ja siihen päälle satava suojalumi on tilsakumittomalle kaviolle vaarallinen.

Salama sai elämänsä ensimmäisen hokinpolkemankin tuossa taannoin. Salama tuntuu olevan aika imppariherkkä, joten se keräsi jalkaan heti hirmuisen turvotuksen. Ehdin kuitenkin paketoimaan jalan hauteeseen juuri oikealla hetkellä, koska impparia ei jalkaan kehittynyt. Juuri pari viikkoa ennen samassa jalassa oli vanhassa jänispattivaivakohdassa (uusi, ekstakti termi) turvotusta ja Salama lepuuttelikin sitä jalkaa paljon. Oireet olivat kuin toisinto edellisvuoden vammasta, jota paranneltiin koko viime talvi. Vaiva kuitenkin väistyi ahkeralla kylmäämisellä. Ajattelin kuitenkin vilauttaa myös sitä jalkaa seuraavilla eläinlääkäritreffeillä.

Fiilikset näiden kuukausien jälkeen ovat olleet vaihtelevia. Turha murehtiminen ei kuitenkaan auta, on vain tehtävä se mitä tehtävissä on ja toivottava parasta. Nyt vain jännitetään tulevaa klinikkakäyntiä, joka on muuten ensi keskiviikkona. Jännitys sen kuin tiivistyy.

Millaisia kokemuksia sinulla on hankoside- ja jännevammoista?

Sana vapaa! Voit myös linkittää oman blogipostauksen tms. aiheen tiimoilta.

Vuorotyö ja oma talli

En haluaisi koskaan valittaa kiireestä, koska se on pääsääntöisesti aina itseaiheutettua. Mutta kun käyt vuorotöissä ja pihassa on oma talli, on ajankäyttö välillä maksimoitava. Pääsääntöisesti haluan itsepintaisesti hoitaa tallin kokonaan itse. Oikeastaan nykyään pyydänkin apua hevostenhoitoon vain äärimmäisessä hädässä.

Hevosillani on tietenkin tietynlaiset rutiinit. Meillä ne ovat vain vähän elävät, koska ruoka ei aina tule ihan täsmälleen samalla kellonlyömällä. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että työvuoroihin voi itse jonkin verran vaikuttaa. Teen nykyisin pelkkää aamu- tai iltavuoroa. Kaksi kesää tein pelkkiä yövuoroja (viikko töitä, viikko vapaata), mutta enää en jaksa leikkiä aikamatkailua. Tyydyn siis sillisalaattiin, jossa aamu- ja iltavuoroja on suloisesti sekaisin.

Aamuvuoropäivänä hevosten päiväjärjestys näyttää tältä:

• klo 6 ulos, heinää on ladattu slow feeding-verkkoon pienen paalin verran. Se riittää noin 5-6h, jos ja kun eivät hotki yhdeltä seisomalta kaikkea.
• klo 14-15 päiväheinät (1-2 pientä siivua)
• klo 18-19 toiset päiväheinät (pieni siivu)
• klo 21-22 iltatalli

Tallihommat teen tietenkin silloin kun se itselle sopii. Usein vielä valoisaan aikaan eli ennen viittä näin talvella. Ihan alkuaikoina olin niin innokas, että siivosin karsinat heti aamulla ennen töitä. Nykyään teen niin vain äärimmäisen pakon edessä, jos tiedossa on jotain ekstraa ehtoopuolella.

Kentän lanaus on yksi suosikkipuuhista.

Iltavuoropäivinä päiväjärjestys vaihtuu hieman:

• klo 8 ulos, heinää on pari siivua sf-verkossa
• klo 13 päiväheinät, verkossa yksi kokonainen paali heinää, riittää sen 5-6h.
• klo 22 iltatalli

Tallihommat näinä päivinä tehdään luonnollisesti aamulla. Talvisin iltavuorot ovat kivoja, kun aamulla ehtii valoisaan aikaan liikuttamaan hevosia, mutta vastaavasti taas iltapäivän ruokintavälistä tulee väkisin aina vähän pitkä. Slow feeding-verkoista on ollut paljon apua ja salaiset agentit ovatkin välillä käyneet tarkastamassa, että ruokaa on tiettyyn aikaan vielä jonkin verran jäljellä. Slow feeding-systeemien kehittelyyn on käyty läpi monta yritystä ja erehdystä, mutta nykyisellään homma toimii ihan kivasti.

Salaman ruokaosasto.

Vapaapäivinä tehdään sitten niin, kuin olisi optimaalisinta:

• klo 7-8 hevoset ulos
• klo 12 ekat päiväheinät
• klo 16 toiset päiväheinät
• klo 19 kolmannet päiväheinät
• klo 22 hevoset sisälle, iltatalli

Tallihommat ja hevosten liikutus sitten silloin, kun siltä tuntuu ja usein pidemmän kaavan mukaan. Tunnustan, että vapaapäivinäni hevoset saavat vähemmän heinää kuin työpäivinä, vaikka ruokintakertoja onkin useampia. Tämä on osa laihdutuskampanjaa.

Väkirehuja (köhköh... siis kivennäistä pienin lisukkein) pojat saavat kerran päivässä, iltaisin. Iltaisin myös laitan kaikki valmiiksi aamua varten eli heinät viedään ulos ja vedet täytetään. Talvipakkasilla tarhassa sulana pysyvä vesikuppi on korvaamaton apu.

Aikaa säästäviä ratkaisuja ovat muun muassa se, että kaikki tarvittava on lähellä. Heinät ovat tallissa, lantala tallin takana, vesiletkulla saa täytettyä vesikupit ja turvekin majailee ohikulkumatkalla. Lisäksi rutiinit tallitöiden tekoon ovat muotoutuneet vuosien varrella sellaisiksi, että perushommiin (karsinoiden ja tarhan siivous, vedet sisälle ja ulos, heinät valmiiksi karsinoihin ja verkkoihin, väkirehut) menee noin puoli tuntia päivästä. Karsinat kuivitan kerran viikossa, koska käytössä ovat paksut turvepatjat. Sunnuntai onkin työvuorosta huolimatta muotoutunut vakituiseksi turverallipäiväksi. Ainut miinus tallissamme on se, ettei sinne tule lämmintä vettä. Kaikista kylmimpinä päivinä vesi pitää siis kantaa sisältä talliin.

Rastafari-Duke valvomassa Salaman unta.

Kesäaikaan kaikki on luonnollisesti hieman helpompaa, hevoset ovat ulkona 24/7 heti kun ilmat sen sallivat. Silloin hommat hieman vähenevät. Pahimpaan ötökkäaikaan tosin pelastan hevoseni päiviksi talliin, mutta muuten pyritään pitämään ulkoilma maksimaalisessa käytössä säiden suosiessa.

Hankaluuksiakin tämä paletti aiheuttaa. Monesti kaikki kiva jää väliin, jos vaikka haluaisi valmentautua säännöllisesti tai lähteä kisoihin. Päivämäärät on oltava tiedossa todella hyvissä ajoin tai muuten kaikki hauskuus jää tuurin varaan. Toisaalta taas ratsastustunteja on suht helppo saada aamupäiviksi, joten iltavuoropäivistä on toisinaan paljonkin iloa. Pikkasen lisähaastetta tarjoaa se, että ystävistäni lähes kaikki tekevät myös vuorotyötä - joskus yhteistä aikaa tai ratsastustuntia on lähes mahdoton järjestää.

En silti osaisi kuvitella tekeväni töitä kahdeksasta neljään. Sitäkin olen kokeillut ja elämä tuntui entistä rajallisemmalta. Tällä hetkellä olen kovin tyytyväinen elämääni, arki rullaa ja vihdoin on aikaa harrastaa edes jollain tasolla kunnolla - niin ajallisesti kuin rahallisestikin.

Poni hyötykäytössä ruohonleikkurina.

Miten sinä olet järjestänyt tallinpidon päivätöiden ohella?