Säteen varsaprojekti, osa 1

Meillekö varsa 2025?

Olen pitänyt tallia vuodesta 2008. Alusta asti olen haaveillut omasta kasvatista ja tässä ajassa olisi kyllä ehtinyt tekemään montakin, mutta järki sai puhuttua pitkään puoliaan. Heppahommissa järki ja tunne ovat pari, joiden kanssa taiteilu on arkipäivää. 

Kun Säde loukkasi jalkansa syksyllä 2023, tuli varsaprojekti jälleen vahvasti ajankohtaiseksi. Se on kuitenkin ihan hieno tamma, kantakirjattukin kivoilla rakennepisteillä ja varmasti hyvä emä, vaikka onkin vähän persoonallinen tapaus muuten. Haava vaikutti vihdoin parantuneen keväällä 2024, mutta ihan entiseltään hevonen ei tuntunut. Päätin siis lähteä varsaprojektiin, eli nyt tai ei koskaan, kun ollaan vielä hengissä. Kirjoitan monikossa, koska edelleen ihmettelen, miten selvittiin hengissä menneestä talvesta.

Alkoi orikuvastojen selailu. Ainahan niitä on selattu, mutta ei koskaan kuitenkaan "loppuun asti". Mikään tällä kertaa tarjolla olleista ei sillä hetkellä tuntunut kivalta, paitsi yksi. Mieleeni oli jäänyt kummittelemaan lisäksi yksi toinenkin, sellainen nuori piekkariori, jolle oli sattumalta maksettu orilisenssikin nyt. Kävin sitä aikanaan katsomassa ennen Säteen ostoa. Hieno pieni ori, joka oli edelleen kasvattajallaan. Päädyttiin koittamaan sillä ensin.

Säteelle tehtiin kotona useampi kiimakontrolli. Ne sujuivat ongelmitta. Saatiin sopiva kiima kiinni ja käytiin tekemässä juhannustaikoja. Sitten jäätiin vain odottelemaan tiineystarkastusta.

Hevosen ensimmäinen tiineystarkastus tehdään jo 14-16vrk kuluttua, joten mahdottoman kauaa ei tarvitse odotella. Tamma oli ollut itse rauhallisuus astutuksen jälkeen ja olin ihan varma, että tärppäsi. Yllätys olikin melkoinen, kun utrassa ei näkynyt mitään. Olisikin ollut aloittelijan tuuria, että heti kaikki vain sujuu... Sen sijaan ultrassa näkyi haf eli epäkelpo follikkeli. Oli siis odotettava yksi kiimakierto ja katsottava sitten, kuinka homma etenee. 

Päädyttin tässä kohtaa kesää (heinäkuun loppu) vaihtamaan kuitenkin vielä oria toiseen suosikkiini sekä viemään tamma oriasemalle ja niiden osalta ajoitukset menivät lopulta hyvin ja vauhdikkaasti. Säde tiinehtyi kerrasta ja niin alkoivat jännittävät viikot ja kuukaudet!

Säde kävi tiineysultrissa 14 vrk, 30 vrk ja 90 vrk kohdilla. Joka kerralla kaikki oli hyvin. Tamma oli niin seesteinen ja miellyttävä käsitellä, mikä ei sille ihan itsestäänselvää normaalitilassa ole. Totesinkin useasti, että tälle tiineys todella sopii.

Valitettavasti kuitenkin maaliskuun puolivälissä, kun tiineyttä oli takana kahdeksan kuukautta, havaittiin Säteellä istukkatulehduksen oireita. Lääkitys (Regumate, sulfa, tulehduskipulääke) aloitettiin samana iltana täydellä teholla. Ultrassa näkyi pientä paksuuntumaa, mutta varsan syke löytyi. Ensin vaikutti siltä, että lääkitys tehosi ja vuodot loppuivat. 

Meni pari viikkoa ja tamma alkoi kasvattelemaan utaretta. Kolmannella viikolla lääkityksen aloituksesta (2.4.) oli seuraava ultra. Istukassa näkyi irtaantumaa. Vuodot alkoivat uudelleen ja tamma tuli maitoon. Varsan liikkeet olivat tuntuneet vatsan läpi pitkään hyvin, mutta viimeisellä viikolla ne hiljenivät täysin. 

Säde oli kameravalvonnassa 24/7 pari viimeistä viikkoa, niin sisällä kuin ulkona. Siltä varalta siis, että jos jokin menee pieleen. 

Viikko myöhemmin Säde loi varsan, kun tiineysvuorokausia oli kasassa 259. Varsalla ei siis ollut mitään edellytyksiä selvitä, valitettavasti. Synnytys alkoi yöllä, mutta se ei edennyt päivystävän eläinlääkärin avusta huolimatta. Hevonen oli todella levoton, mutta kohdunkaula ei auennut tarpeeksi. Yöllä se yhtäkkiä asettui kuitenkin syömään ja lepäämään, jolloin Viikistä neuvoivat odottelemaan rauhassa aamuun. Synnytys eteni vasta tunteja myöhemmin, mutta kohdunkaula ei auennut kunnolla vieläkään. Vasta lääkkein saatiin se auki ja vihdoin säkä edellä, kaula taittuneena ja jalat solmussa ollut varsa pihalle eläinlääkärin avustuksella. Tamma oli arvaten tässä kohtaa jo aivan loppu.

Sitten saatiin jännätä tamman kohtaloa, tuliko mahdollisia sisäisiä vammoja tai kohtutulehdusta tms. Säde sai asiaankuuluvat lääkkeet ja hoidot, sen vointia seurattiin seuraavan viikon todella tiiviisti. Jälkeiset tulivat ripeästi, mutta ne haisivat aivan kaalilaatikolle. Onnekseni se toipui todella hyvin, vaikka melko nuupea olikin. 

Varsa oli odotettu tammavarsa. Sen pää oli aivan samanlainen malliltaan, kuin Säteenkin pää.

Suomenhevoskasvatukseni startti ei siis ollut kovinkaan ruusuinen. Vuosi sitten suunnittelin tänä juhannuksena pitäväni varsavalvojaisia, mutta toisin siis kävi. Nyt itseasiassa odotan huomiselle seuraavaa kiimakontrollia, jos pääsisi vaikka siementämään... o:) Eli kyllä, koitamme uusiksi!

Case haava

Tervetuloa takaisin.

Kesä 2023 oli Säteelle hyvä. Treenit kulkivat, se oli hienossa kunnossa ja koulutus eteni. Käytiin ahkerasti treeneissä ja samoiltiin metsissä. Oli kilpailullisia tavoitteita ja elämä oli ihanaa.

Elokuun 18. päivä oli perjantai, kaunis aurinkoinen päivä. Tultiin maastosta. Oltiin käyty tekemässä laukkatreeniä hiekkakuopilla. Lenkin jälkeen pesin hevosen, kylmäsin jalat ja päästin sen Salaman kanssa aidatulle pihalle syömään ruohoa, kuten tapana oli.

Jatkoin itse pihatöitä. Ei mennyt kuin hetki, kun kuului kova kolahdus. Seuraavassa hetkessä Säde loikkii kolmella jalalla pihalla, vasen takajalka ilmassa. Tiedättehän sen tunteen, kun filmi pyörii päässä ja tiedät, että nyt ei käynyt hyvin - jostain syystä se filmi on muuten aina mustavalkoinen. 

Paniikkitilanteissa ihmiset jakautuvat kahteen klaaniin: Toiset ryhtyvät toimimaan ja toiset jäätyvät. Aiemmin olen ollut ekan klaanin jäsen jo pelkästään työni puolesta, on pakko toimia. Tasan kerran aiemmin olen ollut samassa tilanteessa, kuin tuolloin perjantaina: Olin silloin kerran jäätyä, kun Duke oli loukannut itsensä lopulta kuolettavasti. Nyt jouduin hetken kelaamaan, miten lähteä purkamaan tilannetta. Sain jalan huuhdeltua kylmällä vedellä ja laitettua siihen painesiteen. Sitä tehdessä hevonen ei edelleenkään varannut jalalle painoa, mutta antoi kuitenkin hoitaa sen. Sääriluusta näkyi osa, nahat olivat aivan rullalla eli kaikki ihon pintakerrokset olivat nähtävissä. Päivystävä eläinlääkäri tuli nopeasti, tikkasi jalan ja kipulääkkeen jälkeen hevonen seisoi jälleen neljällä jalalla.

Jalka käytiin kuvaamassa klinikalla muutaman päivän kuluttua. Ei murtumia, kova tälli vain. Huh. Tässä kohtaa voisi kuvitella, että hyvä homma, se varmasti paranee nopeasti. Vaan eipä tiennyt tyttö, mitä tuleman piti.

Hevonen on siitä metka eläin, että jalkojen haavat ovat vähän haastavia. Ne tekevät herkästi liikalihaa ja paranevat muutenkin huonosti. Hoitotarvikkeita ja -tapoja on lukematon määrä ja jokainen kokee omansa olevan paras. Säteen haavan tikit repsahtivat turvotuksen takia seuraavalla viikolla. Nyt hoidettiin sitten avohaavaa.

Takajalassa operoiminen on kiltinkin hevosen kanssa tässä tapauksessa vähän riski juttu. Sädehän on jaloistaan ollut valitettavan tarkka aina ja se on pitkään kengitetty rauhoituksessa, kun sille kävi vähän tylsä haaveri siinä vuosia itten. Minä olen saanut touhuta sen jalkojen kanssa suht vapaasti, mutta tietty itsesuojeluvaisto on ollut mukana. Kolmannesta viikosta alkaen haavanhoidot olivat oikeastaan hengenvaarallisia, hevonen potki jo sitä lähestyessä. Haava oli hoidettava aamuin illoin ja välillä päivisinkin, kun sidokset olivat joko hevosen toimesta revitty irti tai haava oli vuotanut niin paljon. Jalassa pidettiin myös tukisidettä 24/7.

Kehittelin tähän systeemin, millä sain sidokset vaihdettua. Nostin jalan sen mahan alle ja sain siinä hoitavat haavasidokset haavalle kiinni. Tukisiteen laittoon tarvittiin joku rapsuttelemaan, niin jalka pysyi maassa. Opetin sille sanan, milloin kosken jalkaan ja pikkuhiljaa se siedättyi niin, että sain yksin hoidettua jalan. Pääsääntöisesti.

Koko haavan paranemiseen meni 11 kuukautta. Siis melkein vuosi. Haavasidosten pysymisessä oli ongelmaa, sillä Säde repi niitä toistuvasti pois. Pari kertaa se myös repi itse haavan auki. Penisilliini- ja sulfakuureja meni useampi, kipulääkkeitä vino pino ja eläinlääkärissä käytiin tiuhaan. Liikalihaa poistettiin alkuun pari kertaa myös. Sekään ei ollut mitään erityisen ihanaa lystiä.

Tammikussa -24 jalka kuvattiin, kun haava otti jälleen takapakkia. Siellä oli jyvänen "jotain vierasta", mikä selitti pienen haasteellisuuden paranemisessa. Myös ympäröivä iho oli koetuksella runsaan erityksen takia monta viikkoa. "Lopuksi" kevättalvella jalkaan tuli vaskuliitti, ilmeisesti allergisena reaktiona hunajatuotteille. Annettiin satsi kortisonia ja mokoma vaiva vihdoin selätettiin kevään aikana. 

Keväällä -24 haava vihdoin otti ja parani, mutta vähän ruma ja heikkohan se jalka oli tovin. Päätettiin astuttaa Säde vihdoin ja siitä sitten seuraavassa osassa...

Koska haava oli ikävän näköinen alusta loppuun, tässä koosteena video siitä:

Linkki videoon 

PS. Haava aukesi jälleen nyt kesällä 2025. Iho on niin hauras, että herkästi tekee edelleen rupea ja varsinkin ötököiden puremista. Pelastus on ollut verkkokankaasta tehdyt ötökkäsuojat, joille joskus heppatarvikeliikkeessä naureskelin. Enää ne eivät naurata.

Vieläkö on elämää?

Salama kesäkuussa 2025

Blogi, jota olen tunnollisesti pitänyt vuodesta 2011 alkaen, hiljeni yhtäkkiä pari vuotta sitten. Mitä ihmettä oikein tapahtui? 

No, elämä vei ja toi. Ehkä on jälleen aika laittaa "kirjoihin ja kansiin" pari mennyttä vuotta.

Miltä kuulostavat tarinat mm. sitkeästä melkein tappavasta haavasta, Julishkan ihanasta varsasta, Säteen traagisesta varsaprojektista tai ihan vain siitä ihmeestä, että Salama vietti juuri 14-vuotissyntymäpäiviään? Pysy kuulolla, kootut teokset tulossa. Kommentoi, jos olet vielä mukana!