Kuinka saada toteutettua suurin piirtein yksilöllinen ruokinta ryhmätarhauksessa ja säilyttää myös jonkinlainen ruokarauha? No käyttämällä jokainen neliö hyödyksi tietenkin.
Aluksi, kun heinät olivat ulkona niin sanotusti kaikkien saatavilla, Salama ramppasi laarilta toiselle neuroottisesti ja söi omat sekä muiden eväät kiireen vilkkaa. Vyötärönympärys kasvoi ja kenelläkään ei ollut kivaa.
Sitten keksittiin laittaa Julishkalle oma privaattiheinämesta ulkotallin taakse. Näin Salama söi omat eväänsä heinälaarilta ja poni sai syödä rauhassa omia eväitään korkean langan takana. Salama onneksi kunnioittaa vaatimattomampaakin aitalankaa, joten yksi lanka korkealla riittää hyvin.
Kun Risto tuli, piti ponien omaa heinäpaikkaa laajentaa. Se onnistui siirtämällä yhden tolpan paikkaa ja tekemällä tarhakatoksen taakse kuja, jonka keskivaiheilla heinäverkko roikkuu. Näin yhden ponin pilttuusta tuli kätevästi ja helposti kahden ponin "heinäpysäkki". Ponit oppivat nopeasti käyttämään kujaa ja ruokailutilanteissa rauha on läsnä. Kujasta ne joko peruuttavat pois tai kävelevät läpi. Koska ponit jakavat saman karsinankin, jakavat ne tietty heinätkin samasta verkosta ulkona.
 |
| Kuvassa näkyvä pikalaiduntolppa oli väliaikainen suojus valetulle tolpalle. |
 |
| Poniinit maastoutuvat valkolumimarjapensaan taakse. |
