Meillä on kaikki ihan hyvin, ei hätää. Mutta tähän väliin vähän synkempiä ajatuksia yleisellä tasolla.
Elämä on ihmeellinen asia. Ennen kuin se alkaakaan, voi se joskus loppua - varsinkin hevoshommissa. Kuolema on nykyään tabu. Juttu, mitä tapahtuu päivittäin, mutta mitä ei enää jostain syystä saisi tai pitäisi näkyä. Verta ja suolenpätkiä ei näe kuin toimintaleffoissa, jotka nekin ovat varusteltu kymmenellä eri varoitustarralla. Poissa silmistä, poissa mielestä? Kauas on tultu niistä ajoista, kun oman perheen ruuat hankittiin omasta navetasta ihan omin käsin.
Nykykäsityksen mukaan hevonen on kutakuinkin lemmikki. Lain mukaan se on kuitenkin tuotantoeläin ja se saattaa aiheuttaa hieman ongelmia siinä kohtaa, kun pollen maallinen taivallus päättyy. Idea melassiämpärin kokoisesta tuhkauurnasta takan reunalla jouhitupsun ja valokuvan kera on sievä ajatus, mutta ei ihan kaikille toteutuskelpoinen juttu.
Hevosta hankkiessa kannattaa aina miettiä myös pahinta vaihtoehtoa. Mitä tehdä, jos polle joudutaan esimerkiksi lopettamaan äkillisesti? Asiaa kannattaa ainakin miettiä, vaikkakaan fanaattiseen pelkoon ei kannata ryhtyä.
Syitä hevosen lopetukselle on monia. Vanhat krooniset vaivat, iän tuomat ongelmat sekä parantumattomat sairaudet ovat tyypillisiä kiireettömien lopetuksien syitä. Silloin vaikeinta lienee sen viimeisen päätöksen tekeminen. Hevonen on eläin, joka elää koko ajan kadehdittavasti hetkessä. Se ei ikävöi menneitä eikä murehdi tulevaa. Sen sijaan sen on oltava jatkuvasti varautunut pakenemaan, joten siksi ehdoin tahdoin parantumattomasti sairaan hevosen hengissä pitäminen ei ole sankariteko - päinvastoin. Onnettomuudet ja tapaturmat sekä äkilliset sairaudet (kuten paha suolikierre) eivät tule kello kaulassa, vaan ne yllättävät lähes aina. Silloin on hyvä olla olemassa se suunnitelma tällaisten tilanteiden varalle.
 |
| Hyvästi ystävä. |
Monien kiireettömien lähtijöiden viimeinen matka suuntaa teurastamolle. Siellä hevonen lopetetaan asianmukaisesti ja nopeasti: Polle kävelee rampin päähän ja seuraavassa hetkessä se maistelee voikukkaa ikivihreällä niityllä. Lihat menevät hyötykäyttöön ja omistaja saa niistä yleensä pienen rahallisen korvauksen. Suomessa ei ole hevosille varsinaisia teuraskuljetuksia, vaan hevosen vie kohteeseen omistaja tai hänen hankkimansa kuljettaja. Matkana se ei poikkea kisa- tai valmennusreissusta juuri mitenkään hevosen näkökulmasta.
Fiksu hevosenomistaja pitää hevosensa lääkityksistä kirjaa. Tämä siksi, koska useimmilla lääkkeillä on varoajat. Lisäksi joistain arkisistakin lääkkeistä voi hevonen saada elinikäisen teurastuskiellon (esim. Ponstan Forte kipulääke, Oftan Chlora-silmävoiteet). Silloinkin hevosen toki voi tietyin erityisjärjestelyin teurastaa, mutta liha ei kelpaa elintarvikekäyttöön.
Teurastamolle hevonen tarvitsee mukaansa tunnistusasiakirjan eli passin sekä
ketjuinformaatiolomakkeen, johon mm. lääkitystiedot kirjataan huolellisesti. Lisäksi tallinpitäjän on ilmoitettava itsensä asuinpaikkansa ympäristöviranomaiselle lihan alkutuottajaksi. Lupa-asiat on hyvä hoitaa ajoissa kuntoon.
Teurastamon lisäksi useat metsästäjät ja muut alan harrastajat lopettavat hevosia. Jotkut haluavat palkkioksi hevosen lihat esim. koiranruuaksi. Olennaista on varmistaa, että paikalla on asianmukaiset lopetusvälinet (tarpeeksi järeä ase tai pulttipyssy, unohtamatta riittävää kokemusta ja asianmukaisia lupia) sekä tarvikkeet ruhon jatkokäsittelyyn. Asioista kannattaa sopia etukäteen osallisten kanssa.
Hevosen lopetus ampumalla on nopea, vaikkakin ei kaikista siistein tapa. Pulttipyssylopetuksessa pyssy painetaan ja laukaistaan keskelle otsaa, joka tainnuttaa eläimen. Tämän jälkeen ruho nostetaan esim. takajalasta ylös ja veret valutetaan. Tämän jälkeen alkaa lihan leikkaus. Hevosesta jää tämän jälkeen jäljelle suurin piirtein vain pää, jalat kavioineen sekä häntä. Nuo osat pitäisi hävittää asianmukaisesti hautaamalla tai lähettämällä raatokeräykseen. Syrjäseuduilla ne tupataan tosin jättämään luontoon villieläimille ruuaksi.
Ajatuksena lemmikin - tai tässä tapauksessa hevosen - syöminen on varmasti monelle karmiva ajatus. Ikävä kyllä se on osa luonnon kiertokulkua. Ekologisesti ajateltuna teurastamot ovat hyvä juttu: Liha menee hyötykäyttöön ja omistajalle koko toimenpide on päätöstä ja viimeistä matkaa lukuun ottamatta helppo juttu. Itse en omia hevosiani pysty syömään, vaikka muuten lihaa (myös hevosta) syönkin kohtuudella. Hevosenliha itsessään muistuttaa mielestäni jonkin verran nautaa, jossa on ripaus riistan hajua ja makua.
 |
| Ikivihreillä. |
Aina homma ei kuitenkaan etene niin suotuisasti kuin haluaisimme. Joskus polle päättää heittää veivinsä äkillisesti. Silloin voidaan tarvita eläinlääkärin tai hevossairaalan apua. Piikkilopetus tapahtuu lääkeaineilla, jotka lamaavat lopulta sydämen toiminnan. Saaliseläimenä hevonen voi alitajuisesti ns. laittaa hanttiin sitä ja sen käytös viimeisillä hetkillä voi olla yllättävääkin. Joskus tosin kaikki menee hyvin ja rauhallisesti.
Lääkkeillä lopetetun hevosen ruho on useimmiten käyttökelvoton elintarvikkeeksi. Silloin se tulee hävittää muilla tavoin: Hautaamalla tai polttamalla. Suomessa on pari paikkaa, joihin ruhon voi toimittaa poltettavaksi. Matkat ja kuljetuskustannukset kuitenkin kasvavat useimmiten kohtuuttomiksi, joten moni valitsee tässä kohtaa helpon ja yhtälailla laillisen keinon ruhon loppusijoituspaikaksi: Kaatopaikan. Hevosen hautaaminen kukkameren keskelle kotipihaan on kaunis ajatus, mutta useimmiten vaikea toteuttaa pohjavesialueiden ja suoja-alueiden vuoksi. Onkin hyvä tarkastaa etukäteen omasta kunnasta, että omalle maalleen hevosen saa ylipäätään haudata. Hautauksessa tulee lisäksi ottaa huomioon se, että hauta on tarpeeksi syvä. Ruholle voi myös tilata Honkajoki Oy-nimiseltä firmalta kuljetuksen
Raatonetti-palvelun kautta, mutta huonoimmassa tapauksessa kyytiä voi joutua odottelemaan joitain päiviä. Voin kertoa, ettei pressun alla päiviä makaava kuollut hevosystävä ei ole kaunein näky kotipihassa.
Taannoinen kaatopaikkakohu Somessa kasvoi kohtuuttomaksi, vaikka todellisuudessa kuollut, asiallisesti lopetettu poni makasi maassa odottamassa kaivantoon pääsyä. Suomen kaatopaikoilla on se tapa, että ruho peitetään mahdollisimman pian ja niin tässäkin tapauksessa kävi - tuo onneton kuva oli otettu juuri ruhon saavuttua paikalle. Ruhot peitetään nopealla aikataululla siksi, etteivät esimerkiksi linnut tai muut petoeläimet pääse haaskan kimppuun ja paloittele tai levitä sitä. Monilta klinikoilta lopetetut hevoset menevät joukkohautaan juurikin kaatopaikoille. Se on ehkä ajatuksena kurja, mutta täysin laillinen juttu. Ennen ruhon toimitusta kaatopaikalle on hyvä varmistaa se, että kyseinen paikka ottaa ruhoja vastaan. Elämme maassa, jossa pohjavesi on pitkälti hyvin puhdasta ja juomakelpoista - pitäkäämme siitä siis yhteisesti myös huolen. Esimerkiksi siksi kaatopaikka on mielestäni ihan hyväksyttävä vaihtoehto hautauspaikaksi.
Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Siispä hevosenomistajana tee fiksu päätös ja mieti näitä asioita etukäteen.
Mitä ajatuksia esimerkiksi hevosen teurastaminen sinussa herättää?
