sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Oodi alaturparemmeille

Katalogikuva
Niillekin on tässä maailmassa paikkansa, nimittäin alaturpiksille: Ne ovat käteviä jatkopaloina, kun menet ja ostat liian pienet päävehkeet hevosellesi. Tähän väliin selitys mutkulta, ne suitset olivat halvat ja hauskat. Hööksin alesta siis löysin etsimäni kakkossuitset maastoilukäyttöön. Salamareppana kun joutuu jatkossa maastoilemaan vähän kovemmalla kuolaimella, ihan tavan nivelellä.

Martzan niksipirkassa suoritettiin tänään siis suitsien suurennusta varsin näppärästi.
 1. Eka sovitus. Karvaisessa ja sen vuoksi paksun näköisessä päässä cob-kokoiset suitset näyttävät hassuilta. Menevät kuitenkin nippanappa kiinni, mutta punaisella merkityissä kohdissa on ongelmia. Arvatenkin alaturpis sai lähteä ja liittyä varaosajengiin.

Oman elämänsä huippumalli partakarvoineen päivineen.
Koska ei parta pahoille kasva, ei Salaman reuhkaan ole kukaan halunnut kajota.
2. Kustomoi. Kaiva varaosasalkku alaturparemmeineen esille ja pätki remmit leukaremmiin ja turparemmiin. Viimeistele leikattujen remmien päät siisteiksi.


3. Uusi sovitus. Kivat tuli, eikä "ylimääräisiä" solkia edes välttämättä heti huomaa. :)

4 kommenttia:

  1. Eikö nuo ole remonttisuitset oikeasti?

    VastaaPoista
  2. Kuolainten vaihteleminen suitsista toisiin on muuten ihan hirveää! Siksi meilläkin on omat suitset jokaisia kuolaimia kohti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, varsinkin piilohakasten kanssa. Ne ovat sitten taas muuten vaan nätit käytössä. :)

      Poista